Spurtteja pitkin hiekkakenttää perjantai-illan iloksi

Tänään oli vähän sellainen olo, että ei innostanut lähteä salille eikä edes pyörälenkille. Oikeastaan ei hotsittanut tehdä mitään päivän touhuamisen jäljiltä. Mulla harvoin on tällaisia oloja, että laiskottaa enkä helposti anna periksi. Nytkin vaihdoin ensin salitreenin pyöräilyyn, pyöräilyn kävelyyn ja kun sekään ei innostanut päädyin siihen, että vain siivoan pintapuolisesti ja kampean saunaan. Mutta miten kävikään...

Olo oli kuten yhdellä kolmesta kollista (nauraa)

No siivosin kyllä ja sen päätteeksi lähdin viemään roskat pois. Saunaan oli vielä aikaa, joten lenkkarit jalkaa ja roskia viemään. Sitten yhtäkkiä huomasin olevani matkalla läheiselle hiekkakentälle ihan vaan happihyppelyn merkeissä. Ja kun ilma oli kolean raikas, mutta aurinkoinen, mieli piristyi ja laiska olotila alkoi väistyä. Kun kerran olin ulos asti päässyt päätin, että kokeilen juosta puolentunnin verran intervalleja, kun kerran tilaa kentällä on.

Läheisen hiekkakentän sijasta kävelinkin tien toiselle puolelle isommalle urheilukentälle, jossa on parempi pohja juosta. Nyt kenttä oli tyhjä ja sain rauhassa juosta pitkin poikin jalkapallokenttää. Se kun tuntuu helpommalta (palkitsevammalta), kuin juosta pidemmän päälle puuduttavaa ratakierrosta (nauraa). Kunto ei vielä ole sitä luokkaa, että jaksaisin täysiä juosta ratakierroksen, joten teen spurtteja. Tekee hirmuisen hyvää juosta niin paljon kuin jaloistaan vain pääsee ja niin kauan kuin jaksaa pyrkien siihen, että minuutti tulee täyteen. Alkuun tuntuu, että on heti veren maku suussa, mutta muutamien harjoittelukertojen jälkeen spurtit tuntuu jo hyvältä. 

Tyhjä kenttä, ihan täysin itseni käytettävissä

Aikaisemminkin olen sanonut, että mielessään sitä juoksee tosi kovaa, mutta todellisuus on toista. Olen kuitenkin kehittynyt ja jossakin kohdin uskon, että lyllerrys vaihtuu selkeästi reippaampaan etenemiseen, jota juoksuksi voidaan kutsua (nauraa). Pidän kuitenkin pääsääntönä sitä, että joka kerran jälkeen, kun olen jaksanut joko spurtata pidemmän matkan tai useamman spurtin kuin edellisellä kerralla, olen onnistunut ja kehittynyt.  Ja nivusissahan tuo pinkoilu tuntuu seuraavana päivänä mukavasti. 

Luonto on kyllä kaunis 

Voipunut, mutta onnellinen spurttaaja

Oli tehokas puolituntinen melko raikkaassa ellei jopa kylmässä säässä ja mukava mennä tämän jäljiltä saunaan. Ja arvatenkin sitä oli tyytyväinen, kun oli saanut itsensä liikkeelle ja olo vaihtunut energiseksi. Ja ne roskatkin viety pois. Erilainen perjantai-illan ohjelma oli; spurttailla pitkin hiekkakenttää hiki otsalla ja hengästyen (nauraa). Ei huono vaihtoehto kylläkään... 


                                         Mari