31 joulukuuta 2016

Hyvät unet Clarion -hotellissa (sisältää arvonnan)

Vuoden 2016 viimeinen päivä menossa ja uusi vuosi 2017 on aivan ovella. Äkkiä se aika kuluu ja vuosi on hurahtanut melkoisella vauhdilla! Vuosi 2016 on vierähtänyt vauhdilla ja realistisena ihmisenä on sanottava, että kulunut vuosi on ollut kohdallani hieman erilaisempi ja omalla laillaan sisältänyt enemmän epävarmuutta kuin aikaisemmat vuodet, mutta pääsääntöisesti täynnä hyviä tapahtumia, kokemuksia ja ihmisiä. Vaikeudet lienee niitä, mitkä kasvattaa ja blaa blaa. Tosiasiassa jatkuva epävarmuus tulevasta ja muut vaikeudet päälle voivat murtaa vahvimmankin ihmisen, jos niitä on jatkuvasti ilman valoa tunnelin päässä.
Olen kuitenkin saanut olla viikon nuhaa lukuunottamatta terveenä, noudattanut valitsemaani elämäntapaa, liikkunut, treenannut ja syönyt terveellisesti. Uuden työn myötä on säännöllisyys joutunut koetukselle, mutta lopulta se rytmi on löytynyt. Ja edelleen olen kirjoitellut tätä blogia, jonka koen antoisana edelleen.

Marraskuun alussa sain tilaisuuden tutustua aivan uuden uutukaiseen Clarion -hotelliin, joka avattiin lokakuun puolivälissä 2016 Helsingin Jätkäsaareen. Hotelli oli vierailuni aikana selkeästi hieman vielä kesken (viimeistelytöitä tehtiin ja työmiehet olivat töissään katolla ja kerroksissa) ja pientä alkukankeutta oli havaittavissa henkilökunnan puolella, mutta olen varma, että tätä kirjoitusta kirjoittaessani tuokin on jo mennyttä. 
Hotelli on aika makealla paikalla ja kohoaa korkeuksiin. Se tarjoaa todella hienot näkymät horisonttiin ylimmästä kerroksestaan (16. kerros), jossa sijaitsee mm. Skybar ja ravintola. 

Hotellihuone
Tein vierailustani Clarion -hotellissa videon, jonka voitte käydä katsastamassa YouTube-kanavallani. Toistaiseksi osan videosta joutuu katsomaan pää kenossa, pahoittelut siitä.
Videolla kohtaan hajun, joka ei suinkaan ole lähtöisin hotellista vaan viereisestä satama-altaasta. Meri ei aina tuoksu hyvältä (nauraa).

Hotellihuone oli siisti, linjakkaasti kalustettu ja sängyssä sain varsin hyvät unet, vaikka lämpötila oli itselleni 3-4 astetta liian lämmin. Mutta enpähän kärsinyt suonenvedoista kylmän takia eikä villasukille ollut sillä erää ollenkaan käyttöä (nauraa). Pari muutakin juttua huoneessa tuon lämpötilan sääntelyn lisäksi kiinnitti huomiotani. Ensimmäiseksi kurottelin takkiani naulaan niin korkealle, että jouduin nousemaan varpailleni. Pohdin, että miten homma mahtaa luonnistua minua lyhyemmältä henkilöltä. Toinen asia, johon en keksinyt ratkaisua oli se, että miten saisin sängyn viereen vain lukuvalon päälle; vaihtoehtona oli kaikki valot päällä tai pimeys. Jätin sitten lukematta ja keskityin hyviin uniin (nauraa).
Hotellista löytyy varsin hyvin peruskuntoiluun soveltuva kuntosali, lämmitetty uima-allas kattotasolla  ja sauna, joka on lämmitettynä aamulla ja illalla. Alakerran aulatila on avara ja valoisa, mutta vastaanoton lähellä saattaa tulla vilu ovien auetessa jatkuvasti (kulkijoita riitti). Aamiainen oli varsin kattava ja onnistunut. Kaikille on tarjolla jotakin; gluteenitonta, laktoositonta, omanlaisia munakkaita tilauksesta ja tuoreita hedelmiä ja leipää. Nam! 
Pienestä alkukankeudesta huolimatta tykkäsin hotellista ja uskon, että se paikkansa löytää. Kattojen ylle joutui jo tuolloin illemmalla jonottamaan, ja varmasti se ei ole ainutkertainen tilanne. Siihen on syytä varautua. Plussaa hotellille siitä, että se toivottaa lemmikitkin tervetulleiksi, kunhan niistä muistaa mainita huonetta varatessaan.
Minusta Clarion -hotelli on oikein tervetullut hotelli Helsingin tarjontaan. Lentokentälle on avattu toinen Clarion -hotelli ja molemmat kuuluvat Nordic Choice Hotels -ketjuun.

Clarion ulkopuolelta


Marin keräämä aamiainen
Aulasta nousee kauniit puuportaat
Kelloja hissien yläpuolella













Aulan unisex vessat






Clarion -hotelli iltavalaistuksessa

Lupauksia en tulevalle vuodelle tee tapojeni mukaan yhtään. Toivon kuitenkin kaikkea kauheasti, mutta ainakin, että ensi vuonnakin voidaan hyvin, syödään terveellisesti, kohennetaan kuntoa, liikutaan hyvillä mielin, ollaan sydämellisiä, aitoja, arvostetaan toisiamme ja kiireettömästi, nauretaan paljon, tavataan toisiamme ja myös erilaisia ihmisiä erilaisissa tilanteissa ja pysytään terveinä kaikki.
Haluan kiittää kauniisti teitä kaikkia blogini lukijoita nopeasti kuluneesta vuodesta 2016 ja toivon, että kuljetaan yhtä matkaa myös tulevana vuonna 2017! 
Tuleva vuosi olkoon astetta parempi tai ainakin yhtä hyvä niin minulle kuin teillekin kaikille! 

Vanha vuosi päätetään ja uusi vuosi aloitetaan arvonnan merkeissä. Tammikuussa 19.-22.1.2017 on Matkamessut, joilla Kahvakuula kainalossa -blogi seikkailee seassa bloggaripassin ansiosta. Minulla on 2 pääsylippua, jotka arvon blogiani kommentoineiden kesken. Yksi lippu oikeuttaa sisäänpääsyyn vuoden 2017 Matkamessuille (19.-22.1.2017) yhdelle henkilölle. Arvonta päättyy 11.1.2017 illalla (klo 23:59), jonka jälkeen otan sähköpostitse yhteyttä voittajiin.


                                   Mari


11 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa loppuvuotta ja poimin tuolta tuon "tavataan toisiamme". Se olisi enemmän kuin kivaa. Terkuin Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmoittaisitko osoitteesi s-postiin: kahvakuulakainalossa@gmail.com niin pääsen postittamaan voittamasi pääsylipun Matka 2017 -messuille.

      Poista
  2. Mihinköhän näin lyhyt takkinsa tuolla laittaisi? Jostain herrasmies matkaan...? :-)

    VastaaPoista
  3. Maisemat ainakin on hulppeat :)
    Messulippuja metsästämässä
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana kivassa arvonnassa ja toivotan samalla hyvää alkanutta vuotta 2017!
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  5. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Osallistun matkamessujen lippujen arvontaan.
    -Marjuska-
    laaksonritari@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Hyvää talven jatkoa :) Mukana arvonnassa :) tanja.lintunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  8. Kokeilen arpaonneani messulippujen suhteen. Hyvää vuodenalkua!
    Talviterveisin Saku
    saku.asikainen@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Arvonta on suoritettu ja onni potkaisi tällä kertaa Anua ja Sakua. Voittajat ovat saaneet sähköpostia. Onnittelut liput voittaneille ja kiitos kaikille osallistumisesta. Mukavia messuja!

    VastaaPoista