Liikkeellä ei tälläkään kertaa tarvinnut olla yksin, sillä kohteita kiersi sadoittain muitakin valotaiteesta kiinnostuneita. Tapahtuma sopii vuoden pimeimpään aikaan vallan mainiosti ja saa ihmiset ulkoilemaan.
Nyt valotaide oli hieman uudistuneella reitillä, mutta mukana oli myös aiemmilta vuosilta tutuiksi tulleet kohteet. Taideteokset vain muuttuvat. Tarkemmat tiedot teoksista reitin varrelta löytyvät Lux Helsinki nettisivulta.
Alla kuvia ja video, jonka voitte halutessanne katsoa Kahvakuula kainalossa -blogin youtube-kanavalla.
Tunnelmaa ei oikein pysty välittämään, sillä se on jokaisen itsensä luotava, mutta ehkä kuvista jotakin välittyy. Se miten kukin valotaideteokset näkee ja tuntee on hyvin yksilöllistä. Minä tykkäsin tänäkin vuonna valtaosasta teoksista ja valtaosa ottamistani kuvistakin onnistuivat. Viime vuonna oli sen verran kova pakkanen, että puhelin hyytyi ja kuvat jäivät ottamatta paria ensimmäistä teosta lukuunottamatta.
Toivottavasti taas vuoden päästä voi katsella uusia valotaideteoksia sään suosiessa. Ja vielä ilmaiseksi (sekin on iso plussa, jota ei tule niin miettineeksi). Tänä vuonna Esplanadin puistonkin valot näyttävät mielestäni erityisen kauniilta ja niitähän voi ihastella muinakin aikoina kuin vain Lux Helsinki -tapahtuman aikaan.
Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti